"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

perjantai 31. toukokuuta 2013

462. tarina (Aurinko laski selkämme taa)

Tunnustan nyt heti alkuun. Tällä ei ole mitään tekemistä lenkkeilyn kanssa. Menimme rantaan ihan vain syödäksemme. Muutaman kerran kesässä on pakko kokoontua Maltepen rantaan piknikkiä pitämään. Ystävät järjestävät kaiken, me hoidamme vain sen syömisen. Juomia nyt sentään nappasin kaupasta mukaan, sillä eihän sitä nyt osaa ihan tyhjin käsinkään lähteä.



 Broileri kuumeni grillissä


Salaatti sai juuri päälleen ripauksen suolaa ja öljyä


Herkullista semizotua eli vihannesportulakkaa yugurtilla ja valkosipulilla


Sekä munakoisoa tomaattisipulisörsselillä. Pian syödään.





Näitä piknikpaikkoja on ripoteltu pitkin rantaa. Nytkin oli tavallinen arki-ilta, mutta porukkaa riitti ja kaikille ei pöytiä riittänyt. Meidän tämä vakipaikkamme määräytyy ystävien kodin mukaan, eli se sijaitsee siinä kohdassa, johon heidän kodiltaan tulee tie rantaan. Tarjolla on kaikkea mitä tarvitaan, eli pöytä, ruokaa, hyvää seuraa, meri ja saaaret, sekä lapsille nurmikkoa ja pelikentät.


Bloggaajalla on uusi kesätukka ja sekös herätti paljon kommentteja.



Illan riemu repesi kyllä rantaan saapuneista pyöristä. Tasaisen välimatkan välein oli mahdollisuus vuokrata pyörä. Vuokraamiseen tarvitaan luottokortti, jonka tiedot otetaan ylös siltä varalta, että pyörä ei saavu takaisin. Sitten vaan huristelemaan pitkin Maltepen rantaa. Ja ei maksanut paljoa, sillä kahdesta pyörästä kahden tunnin aikana maksoimme yhteensä 4 TL eli alle 2€. Minulle heräsi pakottava tarve päästä joskus ajamaan tuo monen kilometrin mittainen ranta edestakaisin iltahämärässä. Sehän olisi jo ihan urheilua, eikö vain?





Aurinko laski selkämme taa ja kana teki kauppansa. Suihin katosi myös munakoisot, salaatit ja semizotut. Ainut kysymys oli oikeastaan vain se, että miksiköhän emme tee tätä useammin? Illan lopuksi saattoi kirjoittaa toiveensa kuumailmapalloon ja päästää ne kohti taivasta. Noin niinkuin periaatteessa. Käytännössä poltimme kaksi palloa ja toinen vielä lensi palavana puuhun :0.





Illan lopuksi ahtauduttiin autoon grillien, astioiden ja 14 ihmisen voimin. Kiivettiin kukkulalle ja jäätiin hetkeksi ihailemaan ystävien maisemat. Ruon tähteet oli kerätty tarkasti talteen, sillä ystäväperhe naapureineen ovat adoptoineet yhteishuoltajuuteen pienen ressukan koiran. Koiran isäntä päätyi rankassa elämänvaiheessa itsemurhaan joku aika sitten ja koira jäi ilman isäntää. Nyt siitä pidetään yhdessä huolta ja koiralla oli tiedossa herkkuateria tällaisella maisemalla.



Täällä valmistaudutaan juhlaputkeen, jonka aloittaa huomenna kuopus 7v. Oikein hyvää viikonloppua! 

9 kommenttia :

Carita kirjoitti...

kirjoitan tänne uusimpaan ni huomaat varmasti eli miun kilppari ei oikein muuten oireillut. hiukset ehkä ohenivat jonkin verran, mutta ajattelin sen olevan vuosine blondauksen tulosta. Jonkun verran ehkä väsymystä oli, mutta ajattelin senkin olevan vain tulosta ylipitkistä työpäivistä eli ei oikeastaan muuten oireillut. käyhän anna verikoe ja muista pyytää myös tsh arvon lisäkis se t4v arvo(pitkäaikaiskilpirauhanen) se kertoo yleensä enemmän kuin tuo tsh.

Satu kirjoitti...

Ihana ilta, ei tähän muuta osaa sanoa. <3

Ja kiva kesätukka bloggarilla. :-)

Allu kirjoitti...

Tuli nälkä, oi jospa oisin saanut olla mukana.

Jael kirjoitti...

Kiva kampaus:) Minunkin pitäisi käydä vähän leikkauttamasa tukkaani,ainakin ennen Suomen matkaa.Portulakka on tosi hyvää ja terveellistäkin;käytän usein salaateissa:)

Anonyymi kirjoitti...

Iloista ja Onnellista Syntymäpäivää teidän Kuopukselle ! 7-vuotiaat on niin kivoja ! t: Tiina

Kohta lähdetään kohti Helsinkiä ja hakemaan Esikoinen kotiin. On saanut kesätöitä omasta srk:sta.

Lissu kirjoitti...

... ja siellä kaikilla oli niin muukaavaa, oi jospa voisin olla muukaanaa... Onnea kaikille tuleville juhlijoille. Hyvää kesäkuun alkua täältä Pohjolan helteestä.

Mine kirjoitti...

Mehtänemäntä: Pidetäänpä mielessä, kiitos.

Satu: Mies haluaa, että naisella on pitkä tukka, mutta mitä iloa on pitkästä tukasta, joka on aina kiinni?

Allu: Oli herkkua, jos jonkun laista.

Jael: Vaihtelu virkistää, hiuksissakin. Minulla on ollut aina pitkä tukka, enkä ihan lyhyttä halua jatkuvan leikkaustarpeen takia. Tämä on nyt mukava, kun sen saa vielä kiinnikin.

Tiina: Aamulla on paketteja avattu ja nyt ryhdytään leipomaan, jotta vieraat saa tulla...

Lissu: Kiitos, helteissä täälläkin taidetaan juhlia. Tosin ei vielä ole ihan tukalaa, onneksi. Joinakin vuosina oli niin kuuma, että kerma oli mahdoton saada pysymään kakun päällä....

Anonyymi kirjoitti...

Näyttää mukavalta ja leppoisalta hauskanpidolta! Unohtamatta herkullisia tarjoomuksia! Erityisen kiinnostava on tuo portulakkasalaatti: kuvasta voisi päätellä, että portulakkaa ei ole silputtu pieneksi ja sitä on PALJON suhteessa jugurttiin, jota näyttäis olevan vain siteeksi. Korjaa jos olen väärässä. Portulakka on aivan mahtavan maukas "rikkaruoho", joka ei valitettavasti ainakaan mulla Suomessa menestynyt avomaalla.
Terveisin Suometar

Mine kirjoitti...

Suometar: Kyllä, salaatissa pääosaa näyttelee portulakka. Rikkaruohosta suoraan lautaselle:). Nyt seuraamme mielenkiinnolla tapahtumien etenemistä täällä Istanbulissa. Ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua...