"Istanbul on kymmenen miljoonan elämän sekamelska. Se on kymmenen miljoonan sotkuisen tarinan avoin kirja. Istanbul on heräämässä levottomasta unestaan, valmiina ruuhka-ajan kaaokseen. Tästä eteenpäin on liikaa rukouksia, joihin vastata, liikaa rienauksia, joita huomata, ja liikaa syntisiä, yhtä lailla kuin viattomiakin, joita pitää silmällä. Istanbulissa on jo aamu." Elif Shafak: Kirottu Istanbul.
Tervetuloa mukaan matkalle. Tämä blogi kulkee Turkissa ja sen lähialueilla, ajaa Suomeen ja takaisin sekä kurkistelee porttikongeihin ja uusille lenkkipoluille Istanbulissa. Unohtamatta arkea ja juhlaa.

perjantai 17. kesäkuuta 2011

20. tarina (Güzelyurt - Kaunismaa)

Ympäri oli menty ja yhteen tultu. Ihlara-laakso (tarina 3) oli jälleen edessämme. Güzelyurtissa, pienessä maaseutukylässä Ihlara- laakson laidalla, oli tarjolla monenlaista mielenkiintoista yöpaikkaa. Omamme löytyi vanhasta hotelliksi muutetusta luostarista kauniin pienen puutarhan keskeltä.




Güzelyurt joka tarkoittaa kaunista maata, oli nimensä mukainen. Kylässä oli aikoinaan asunut 1000 kreikkalaista perhettä. Kyläläisten oli onnistunut tehdä kultalöydöksiä ja se näkyi huoliteltuimpina taloina ja siistimpänä yleisilmeenä. Vielä tänäkin päivänä, kun kreikkalaiset ovat jo lähteneet kylästä ja se on täysin turkkilaistunut, kylän ulkonäköä varjellaan asetuksilla. Güzelyurtiin ei saa rakentaa kuin korkeintaan kaksikerroksisia kivitaloja luonnonkivestä.

Kylässä oli noin 50 kirkon rauniot ja ympärillä kaunis maaseutu. Ihlara-laakson poluille olisi täältäkin käsin voinut lähteä. Kylä oli kuin pienois Kappadokia ilman turistiryysistä. Mielestäni yksi Turkin kauneimmista paikoista, jossa kelpasi lomaa lopetella. Kiipesimme katsomaan auringonlaskua Korkealle kirkolle (Yüksek kilise) viljapellon äärelle. Ja nautimme iltaauringon lempeästä lämmöstä.












Illan lopuksi kävelimme kauppaan esikoisen kanssa. Olimme ainoat naispuoliset ihmiset kyläteillä. Tien varrella istuvat sedät seurasivat kulkuamme ystävällisesti. Bakkalissa saimme hyvän palvelun ja tytär palasi saaliineen hotellille. Minä järkytin paikallisen internetkahvilan rauhaa ilmestymällä ovelle kone kainalossa. Tupa oli täynnä ukkoa, mutta äkkiä sieltä paikka löytyi. Internetkahvilan setä pyyhkäisi penkin puhtaaksi ja kytki koneen nettiin. Parinkymmenen simäparin seuratessa hoidin asiani, kiitin, maksoin ja lähdin miestenmaailmasta perheeni pariin.




Aamulla hyvästeltiin heräilevä Kaunismaa ja ajettiin kotiin.





Ei kommentteja :